Esittelyssä projektikoordinaattorimme Siiri

Kuva: Antti Putkonen

Ryskettä on tekemässä suuri joukko innostuneita ja motivoituneita tyyppejä. Yksi näistä tekijöistä on spontaani, aikaansaava ja välitön projektikoordinaattori Siiri Niinivirta. Lue ja tutustu Siiriin.

Kuka olet ja mistä tulet?

Työminältään olen Ryskeen projektikoordinaattori. Vapaaehtois -ja harrastumielessä olen partiolainen, sunnuntaikävelijä -ja lintubongari. Henkilökohtaisesti oman elämänsä seikkailija. Alunperin olen Helsingistä kotoisin, Mikkeliin muutin opintojen perässä vuonna 2014 ja nyt töiden myötä tulee asuttua myös Kuopiossa. Lapsuuden kesät ja kaikki muut lomat tuli vietettyä mökillä Savonlinnan lähettyvillä. Kuvaavin vastaus olisi siis varmaankin, että tulen sieltä minne viimeeksi päädyin.

Kuinka pitkään olet harrastanut partiota?

Tänä keväänä tulee 7 vuotta täyteen.

Mikä on ollut mieluisin partiopestisi, jos huikeaa Ryskeen projektikoordinaattorin pestiä ei lasketa?

Sana ”mieluisin” on tässä aika ratkaiseva: kotilippukuntani Ekilän ohjelmajohtaja. Hommassa oli sopivasti vastuuta ja mahdollisuus kehittää uutta sekä johtaa, tilaa ideoida ja toteuttaa, mutta samalla sopivan rajattu pesti. Muuten top 3 pesteihin menee ohjelmajohtajapestin lisäksi Vaeltajatapahtuma Väreen johtajuus ja lippukunnanjohtajuus, huikeita pestejä molemmat. Mutta Ryske on kyllä työnä ihan ykkönen!

TOP 3 asioista, joita odotat Ryskeeltä.

Ihmiset&tekijät, leiri ja uuden oppiminen. Ilman tekijöitä ja osallistujia ei tätäkään leiriä olisi ja yhdessä tekeminen on jutun suola. Leirillä kaikki tehty työ konkretisoituu ja näkee leirifiiliksen. Uuden oppiminen on puolestaan avain kehittymiseen ja hyvä motivaation lähde. Tämä työ pitää sisällään paljon uutta mulle, mikä on kyllä aika innostavaa.

Mikä leiriruoka olisit?

Olisin kaurapuuro tuoreilla mustikoilla. Yhdessä syötävä aamupuuro polkaisee päivän käyntiin ja mustikat tuo siihen pirteyttä ja lisävirettä. Vähän mietityttää, millaiset mustikkamaastot on Hyvärilässä.

 

Lähde sinäkin Siirin kanssa Ryskeelle nauttimaan leirifiiliksestä ja tutkimaan mustikkamaastoja. Early Bird -ilmoittautuminen on avoinna vielä 31.1. asti, ja normaali ilmoittautuminen helmikuun ajan.