Keskiviikko 31.7.

Tässä numerossa:

Sinnikkyydestä-kolumni

Alaleiriesittely: Hulina

Alaleiriesittely: Suhina

Kulisseissa: Yhteisohjelma

Loppusoiton juonenkäänteet

Raunin päivä ohjelmalaaksoissa

Tarpojien matkassa haikilla

Hengarissa hengataan

Me tehtiin tää! Leirinjohtajien haastattelu

Staabin haastattelu

Ea ja turva pitää leiristä huolta

International guests visit Koli

Greetings from UK

Ryske, partiota ja esteettömyyttä parhaimmillaan

Sisukas Ryske

Lauran ja Raunin viesti Alimaailmasta

 

SINNIKKYYDESTÄ

Teksti: Miia Tikkanen

Partioleirien alku on taianomainen kokemus. Kulkureitit eivät vielä ole painautuneet maahan eikä kadonneiden tavaroiden lukumäärä ole nolostuttavan korkea. Leirin vähitellen edetessä molemmat näistä kuitenkin toteutuvat – niin on aina ollut. Sekin on taianomaista.

Kerta toisensa jälkeen me kokoonnumme yhteen. Telttamme ilmestyvät kuin tyhjästä, kun rakennamme hetkeksi oman pienen maailmamme. Opimme toisistamme ja itsestämme, eikä aikaakaan kun riemukkaat tervehdykset muuttuvat haikeiksi hyvästeiksi. Mehän kuitenkin tapaamme jälleen seuraavalla piirileirillä, koska niin on aina ollut. 

Lämmin kiitos teille kaikille. Ryske ei olisi Ryske ilman sinnikkyyttä, eikä Ryske olisi ollut Ryske ilman kaikkia teitä.

 

RECILIENCE

Translation: Paula Davidson

The beginning of any Scout camp is magical experience. The area is unfamiliar, our routes haven’t been established yet and we haven’t misplaced too many of our belongings.  As the camp continues we find ourselves taking the now familiar routes and we lose some of our items. This is all part of the Scout camp magic.

Time after time we get together at Scout camps. We pitch up our tents and build our camp that becomes our world for a week. We meet new people, we make lifelong friends and we discover more about ourselves. From the tentative hellos at the beginning we move on to sad goodbyes at the end. However, one day we shall meet again on another Scout camp somewhere.

Big thank you to everyone who have made Ryske magical. Ryske wouldn’t be Ryske without resilience and Ryske wouldn’t have been everything it has been without you.

 

Alaleiriesittely: Hulina

Teksti: Jenna Summala Kuvat: Tuomas Turpeinen, Susanna Sillanpää

Leirin vilkkaimman alaleirin eli perheleiri Hulinan tunnistaa jo kaukaa. Innokkaat lapset kuuluvat ja näkyvät leirin arjessa hyvin ja heidän uteliaisuutensa tarttuu helposti muihin. Perheleirin leiriarki koostuu hieman erilaisesta ohjelmasta, sillä he eivät osallistu muun leirin tavoin ohjelmalaaksoihin, vaan heillä on omat ohjelmansa. Tärkeä osa päivää on tietysti päivittäinen lepohetki, joka varmasti sopisi itse kullekin. Kysyttäessä lapselta mitä he ovat tehneet, vastaus kuului: ‘’leikitty, syöty, nukuttu’’. Tämä kuvastaa perheleirin arkea hyvin; simppeliä mutta silti hyvin tapahtumarikasta lapsille. 

Perheleirin yhteydessä toimii myös lastenhoitopalvelu Touhula, jonne vanhemmat voivat jättää lapsensa hoitoon leiripestinsä ajaksi. Perheleiri sekä Touhula mahdollistavat hyvin lapsiperheidenkin osallistumisen leirille ja jo varhaisessa iässä pienet lapset pääsevät niiden kautta tutustumaan partioon. Alkuleirin nuorin partiolainen onkin vasta 2-vuotias, mutta vierailupäivänä leiriin saapuu alle vuoden ikäisiä leiriläisiä loppuleirin ajaksi. Perheleirin leppoisampi päivärytmi mahdollistaa joustavasti esimerkiksi tarvittavat päiväunet lapsille (ja aikuisille) sekä rauhallisuuden hektisen leiriarjen keskellä. Perheleirin sijaintikin huokuu rauhallisuutta; hieman varjoisa paikka poissa leirin tohinasta. 

Hulinan johdossa toimii perheleirin päällikkö Marita Hokkanen Jokisuun Kippareista Joensuusta apunaan päiväkotimestari Emmi Pohtamo Vuoren Valppaista Helsingistä sekä perheleirin ohjelmamestari Leila Koho Halssilan Haukoista Jyväskylästä. Yhdessä he kaikki luovat leppoisan ja lämpimän tunnelman koko perheleirin alueelle. Marita huokuu äidillistä 

huolenpitoa, mikä varmasti on auttanut lapsia sopeutumaan leiriarkeen. Alkuleiri onkin mennyt lasten osalta toisiin sekä leirioloihin tutustuessa. Joillekin voi olla isokin muutos tulla leirille tutun ja turvallisen arjen sijaan, vieläpä jos joutuu olemaan erossa vanhemmistaan. 

Vaikka Hulina sijaitseekin vähän syrjemmässä muusta leirialueesta, ei sieltä puutu toimintaa. Vierailessa alaleirin alueella, olivat kaikki lapset innokkaana puuhaamassa jotain; yksi rakenteli jakkaraa, toiset piirsivät ja jotkut pelasivat lautapeliä. Lapsilta kysyttäessä parasta leirillä on ollut uiminen ja ruoka eli mitä muutakaan sitä tarvitsee leiriarkeen. Perheleiriläisten innostuneisuus tarttuu helposti muihin ja Hulina onkin kenties koko leirin tapahtumarikkain alaleiri.

 

Alaleiriesittely: Suhina

Teksti: Teija Tuononen Kuvat: Roope Jääskeläinen

Violetista väristä tunnistettava alaleiri Suhinan alueella voi nähdä luovuudella tehtyjä leiriportteja. Savujen nimet on saatu suhisevista asioista ja mukaan mahtuu varsin yllättäviäkin valintoja, kuten Vesihiisi ja Kuplakone. Nimiä on haluttu havainnollistaa erilaisilla koristeilla leiriporteissa ja savua ympäröivissä aidoissa. Ainakin kahdella savulla on mukana myös omia maskotteja piristämässä porttien ilmeitä. Suhinassa kävelyreitillä kulku on isojen puiden varjostamaa, joten alaleirin asukkaiden nikkarointitöitä ihaillessa ei tarvitse kulkea täydessä auringon paahteessa.

Jo leirisuoralta on havaittavissa Kaislikon savun portti, josta voi nähdä savussa majoittuvia lippukuntia. Näistä yksi on Reippaat Pojat. Tästä lippukunnasta löytyy myös savun johtaja, Ella Takkinen. “Mahdollisimman iso oli tavoiteena ja sellainen tuli” toteaa Takkinen katsellessaan innokkaiden rakentajien kädenjälkeä portissa. Savun johtaja myös lisää, että alkuperäisen suunnitelman mukaan leiriportti piti tehdä puun sijasta kahdesta puolijoukkueteltasta, mutta olosuhteiden takia ideasta piti luopua. Muutakin pientä vastoinkäymistä on Kaislikossa Takkisen mukaan sattunut, mutta leiri on joka tapauksessa lähtenyt hyvin liikkeelle näistä vastusteluista huolimatta. Savun johtaja myös kehuu lippukuntien välistä yhteistyötä  ja mainitsee suosikkiasiakseen savussa heidän omat pienet maskotti-ankat, joilla kaikilla on partiohuivit kaulassa.

Kaislikossa majoittuvien kansainvälisten leiriläisten joukossa on tarpoja Katie Davidson lippukunnasta St Mary Gillingham (Dorset UK). Davidsonin mukaan leiri on lähtenyt ihan kivasti käyntiin ja hän on viihtynyt leirillä. Paras ohjelma tarpojan mielestä on tähän asti ollut käsityölaakso, jossa he ovat huovuttaneet. Odotuksen aiheita leirillä Davidsonille on haikki ja perjantai-iltana järjestettävä tarpoja-disco.

Leirisairaalaa vastapäätä leirisuoran toisella puolella on Suhinan toimisto, jona toimii puolijoukkueteltta. Teltasta on löydettävissä koko alaleirin päällikkö, Hanna “Hansu” Nevalainen Kallan Tytöistä. Lyhyesti kuvaillessaan työtään, Nevalainen tiivistää sen alaleiri toiminnan koordinoimiseksi. Pesti leirillä on päälliköstä myös tuntunut omalta ja hän tarttui tilaisuuteen, koska se kuulosti houkuttelevalta. “Uusia haasteita” toteaa Nevalainen. Alkuleirin kiireissä on ollutkin tekemistä päällikölle, mutta hän uskoo niiden helpottuvan, kunhan päästään lauantaista eteenpäin ja saadaan nuoremmat leiriläiset majoitettua. Nevalaisen mielestä Suhinasta hyvän alaleirin tekee savujen johtajien muodostama oma yhteisö. Hän myös haluaa kehua yksittäisten savujen johtajien itsenäisyyttä ja aktiivisuutta.

Kulisseissa: Yhteisohjelma

Teksti: Taija Rautiainen, Ilona Soininen

Viivi Keinänen, Ryskeen toinen yhteisohjelmapäällikkö, kertoi pestistään tuulisena maanantaina. Hänen pestiinsä kuuluu suunnitella ja toteuttaa, organisoida ja järjestää lavalla esitettäviä yhteisohjelmia. Yllättäen hän on päässyt myös näyttelemään. 

Kun Viivi oli päässyt yhteisohjelmapäällikön pestiin, hän sai tietää, että Ryskeen teemana on äänet ja logossa Rauni-karhu, jonka repussa on paljon esineitä. Siitä lähti idea Ryskeen lavaohjelmaan.

Ohjelmaa on kirjoitettu, suunniteltu ja ideoitu viime vuoden touko-kesäkuusta asti, kertoi Viivi. Mutta varsinaista työstämistä on tehty maaliskuusta asti. Tänä vuonna on enemmän treenattu. 

Yhteisohjelmapäällikön pesti on joka päivä erilainen, kaikkina päiviä saa ihan uudenlaisia yllätyksiä ja uudenlaisia ongelmia. Esimerkiksi eräänä aamuna he olivat joutuneet ripustamaan lavan kattoon paistinpannun ja vasaran. “Kun asennoituu silleen, että kaikesta selviää, niin niistä on myös sitten selvitty” lausahtaa Viivi iloisesti. 

Toisin kuin muilla leireillä, Ryskeen yhteisohjelmalava on telttojen vieressä, jolloin harjoitukset ovat saaneet yleisön katseita. Se vaikuttaa siihen, että on pitänyt enemmän miettiä milloin voi harjoitella, etteivät kaikki salaisuudet paljastu ennakkoon.

Yhteisohjelman rooleihin pystyi hakemaan videohakemuksella kuka vain samoaja, vaeltaja tai aikuinen Ryskeen pestauksen yhteydessä. Näyttelijät oli helppo valita, koska oli tullut vain hyviä hakemuksia, ja nyt yhteisohjelmassa on mukana tosi hyviä tyyppejä.

Viivi on aika pitkälle suunnitellut lavastuksen itse ja suunnitellut sen toteuttamisen, mutta sitten työryhmän muut jäsenet ovat osallistuneet niiden rakentamiseen ja maalaamiseen, vaikka ihan hirveästi lavasteita ei olekaan. Hän on myös suunnitellut puvustuksen itse näyttelijöille. Osa vaatteista on tullut Viivin ja Matiaksen kautta ja osa näyttelijöiden omia.

Ajankäytön suunnitteleminen on osoittautunut hieman vaikeaksi ja leirillä on meinannut tulla vähän kiire.

“Parasta on ollut tiimi. Meillä on ollut tosi hyvä porukka jolla ollaan tehty näitä ohjelmia ja meillä on ollut kivaa yhdessä, ja kyllä se teatterin tekeminen on yleisestikin kivaa”, toteaa loppuun Viivi.

Viivin työparina toimii Matias Korhonen. Hän kertoi päätyneensä pestiin ihan perinteisesti pyydettynä. Lopulta kiinnostus heräsi ja Matias päätyi hakemaan pestiä työparinsa Viivin kanssa ja heidät molemmat pestattiin lähes heti. ‘’Hommaa on riittänyt, nautin pestistä ja yleisöltä on tullut hyvää palautetta’’ vastasi Matias, kun kysyimme, mikä on ollut mukavinta leirillä.  

Sitten tuli puheeksi leiribiisi. Kappaleen on säveltänyt ja sanoittanut Ryskeen musiikkimestari Matias Jääskeläinen, tiiminsä kanssa. Heidän tarkoituksensa oli, että kappale ei tulisi vain leiriä varten, vaan kaikki muutkin voisivat kuunnella ja laulaa sitä.  Musiikkivideo on puolestaan Korhosen tekosia. ‘’Kappaleen sanat syntyivät kuin itsestään. Kun me heittelimme vain ideoita sanoihin, huomasimme lopulta, että jos ne laittaa vaan toiseen järjestykseen, sanat ovat valmiina’’, Matias Korhonen kertoo. 

‘’Musiikkivideo oli helppo, kun oikeita välineitä löytyi. Studiota pystyi käyttämään ja bändi saatiin helposti omasta porukasta kasaan’’, Matias jatkaa. Kuvaukset tapahtuivat Tampereen ammattikorkeakoululla ja metsässä, Matiaksen kontaktien kautta. Palaute on ollut sekä yhteisohjelmasta että musiikkivideosta on erittäin hyvää. 

Lopuksi kysyttiin vielä, mikä on hankalinta ja mikä mukavinta Matiaksen pestissä. ‘’Mukavinta on ollut monipuolisuus, viihtyminen ja viihdyttäminen ja hankalinta ei ole ollut juuri mikään’’, Matias kertoo.  

 

Loppusoiton juonenkäänteet

Teksti: Miia Tikkanen Kuva: Roope Jääskeläinen

Leirin viimeinen päivä on osin odotettu, osin kammoksuttu, mutta aina se saapuu ajallaan. Ajallaan saapui myös Suomen kesä sateineen ja tuulineen, mutta Ryske kokoontui silti täysin voimin seuraamaan Lauran ja Raunin tarinan huipennusta nurmikentän laidalle. Kiitos tälle kaksikolle jännittävästä seikkailusta, jonka aikana opimme paljon ystävyydestä ja oman äänemme tärkeydestä.

Aivan kuten yhteisohjelmamme, oli koko leirimme täynnä yllätyksiä, ehkä pieniä vastoinkäymisiä ja ehdottoman onnellisia hetkiä. Erityiskiitos Viivi Keinäselle ja Matias Korhoselle, sekä koko yhteisohjelmatiimille. Kiittäen ja kumartaen seuraavaan kertaan!

 

Raunin päivä ohjelmalaaksoissa

Teksti: Sofia Lapinoja ja Jessica Komulainen  Kuvat: Jessica Komulainen

Ryskeellä on kolme ohjelmalaaksoa: vesilaakso, yhteiskuntalaakso ja kädentaitolaakso. Laaksoissa käydään ryhmittäin oman savun aikataulun mukaan ja ne sisältävät erilaisia pisteitä. Maanantaina Ryske-leirin ylipäällikkönä toimiva Rauni-karhu päätti käydä testaamassa kaikkia niitä. 

 

Rauni: Heräsin 9:30. Aamupalaksi söin neljä tassullista mannapuuroa ja kaksi ruisleipää. Sää oli hyvin tuulinen ja kylmä.

Ensimmäiseksi Rauni suuntasi toimittajien reppuselässä kädentaitolaaksoon, jossa hän pääsi huovuttamaan juomapulloa. 

 

Rauni: Huovuttaminen oli alussa vaikeaa. Sukka ei meinannut ensin mahtua pulloon ja sitten, kun se mahtui, en meinannut saada sitä pois ilman, että villat lähtivät pois. Kuvassa on melkein valmis pulloni, leikkaan siitä enää vain ylimääräiset villat pois. Toivottavasti olette olleet reippaita ja osallistuneet kädentaitolaaksoon, vaikkei huovuttaminen olisikaan ollut just se sun lempparijuttu!

 

 

 

 

Kädentaitolaakson jälkeen Rauni lähti yläfemmoja antaen yhteiskuntalaaksoon, jossa hän pääsi testaamaan mm. kokouksen pitoa. Rauni avasikin tärkeän budjettia käsittelevän kokouksen poikaryhmän kanssa kello 9:54.

 

 

 

Rauni: Oletko koskaan miettinyt millaista on olla toimintarajoitteinen? Yhteiskuntalaakson toimintapiste, jossa pääsee kokeilemaan millaista on yrittää syödä kuurona, kädettömänä tai näkökyvyttömänä pisti ainakin minut pohtimaan koko elämää oikeasti sellaisena. Toivon siis sinunkin arvostavan ja ymmärtävän toimintarajoitteisia ihmisiä, sillä ei se syöminen kovin helppoa ollut etenkään kädettömänä. Yhteiskuntalaaksossa raivaussahan toimipisteellä Rauni pääsi kokeilemaan ensimmäistä kertaa metsurin vaatteita. Kypärä oli sopiva kuten saappaat myös, mutta muut varusteet olivat vielä kokoa vailla. Varusteiden puuttumisen seurauksena Rauni ei päässyt testaamaan raivaamista sokkona.

Rauni: Metsätieto on kivaa! Tällä yhteiskuntalaakson rastilla sain kokeilla puun mittaamista ja metsäalan arvon laskemista. Pääsin myös katsomaan millainen se moto oikein on, siis se metsäkone, jolla niitä puita kaadetaan! P.S. Minä sain sen kuusen korkeudeksi 22 metriä.

 

Yhteiskuntalaakson jälkeen Rauni suuntasi rannalle vesilaaksoon. Tässä Rauni poseeraa norsupallotiimin pelaajien kanssa pelirastilla. 

Rannalta löytyy myös uimavalvojia, jotka pitävät huolen vedessä olijoista. 

 

Rauni: Olipas mukavaa! Olin suppailemassa. En tippunut kertaakaan alas. Lautta oli vaan vähän märkä, niin takapuoli kastui. 

 

 

 

 

 

Vesidonitsin rakennusrastilla Rauni pääsi kokeilemaan vesidonitsin rakentamista. Rauni oli kovin yllättynyt, kun hän huomasi donitsin rakentamisessa käytettävän havuja. ”Minä käytän havuja peittona talviunella!” hän huudahti. 


Rauni: Suppailu meni niin hyvin, että en jaksanut vaivautua laittamaan pelastusliiviä, kun lähdin kokeilemaan Saanan ja Fannin kanssa, miten heidän ryhmänsä rakentama donitsi kelluu. 

Raunin donitsireissu vetten päällä päättyi hyvin kommelluksista huolimatta.  Kun huomasimme, ettei Raunilla ollut pelastusliivejä, oli jo liian myöhäistä. Tuuli vei Fannia, Saanaa ja Raunia kymmeniä metrejä lähtörannasta lammen toiseen päähän. Pitkän matkan varrella donitsi alkoi täyttymään hiljalleen vedestä. Ohikulkevat haikille lähtevät tarpojat hämmästelivät, miksei Raunilla ole pelastusliivejä. Joukko partiolaisia katsoi jännittyneenä järven ympärillä miten reissu päättyisi. 

 

Ennen kotiin lähtöä Rauni halusi muistuttaa vielä kaikkia turvallisuudesta etenkin vesillä ollessa: ”Vaikkei siellä vedessä sattuisikaan mitään, ei sitä voi tietää voisiko seuraavalla reissulla sattua. Olen kuitenkin todella kiitollinen donitsipisteen tytöille, että selvisimme silti rantaan siinä rytäkässä. Harmittaa silti, että lähdin vesille ilman pelastusliivejä”. Vaikka leirin vilinään lähdettiinkin hieman haikeissa tunnelmissa, ohikulkijoiden iloiset selfiet ja kohtaamiset pistivät Raunin karhumaisen iloisen hymyn taas huulille!

 

Tarpojien matkassa haikilla

Teksti: Jenna Summala

Tarpojien ensimmäinen haikkipäivä alkoi harmaana ja hieman koleana, mutta kyllä keli hieman parani päivän edetessä. Käveltävänä heillä oli noin kymmenen kilometrin matka pitkin Pielisen rantaa. Ryskeen haikki ei ollut kuitenkaan ihan perinteisemmästä päästä; pisteiden sijaan rasteilla jaettiin kartanpaloja sen mukaan, miten hyvin suoriutui tehtävästä. Mallisuorituksesta sai enemmän paloja, kuin hylätystä suorituksesta. Kukaan ei kuitenkaan jäänyt ilman paloja eli jokainen pääsi kulkemaan reitin läpi, mutta vain hyvin vajavaisella kartalla. 

Haikin toinen tai viimeinen rasti, riippuen kummasta suunnasta haikkia kiersi, oli vesistön ylitys. Vaikka päivä oli aikaisempiin verrattuna kylmä, uskaltautuivat monet rohkeasti veteen ja kahlaamaan/uimaan puron yli. Tunnelmia kuvattiin kylmäksi puron toisella puolella, mutta nopeasti tarpojat saivat kuivat vaatteet niskaan ja pääsivät jatkamaan matkaa. Kaikkien ei tarvinnut ylittää puroa, riitti kun vain yksi vartiosta teki sen. Jos kukaan ei tehnyt sitä, vaihtoehtona oli sokkeloinen reitti metsän läpi sekä vähemmän kartanpaloja.

Haikkipäällikkö Mikko Nevalaisen mukaan haikille lähtö oli aluksi hieman säätämistä, mutta kun kaikki vartiot pääsivät liikkeelle, homma helpottui. Vartioiden tehtävät eivät kuitenkaan rajoittuneet pelkästään rasteille, vaan myös rastien välillä maastossa on kahdeksan erilaista kohtaa, joissa oli lisätehtäviä tai muuta mietittävää. Joistain näistä lisäpaikoista voi saada lisää kartanpaloja. Joidenkin tehtävä oli saada tarpojat pohtimaan omia arvojaan sekä ympäröivää maailmaansa. Näin tarpojat pidettiin aktiivisena koko ajan. Ruokarasti sijaitsi haikin puolessa välissä, jossa tarpojat pääsivät valmistamaan itse lounaansa sekä paistamaan vaahtokarkkeja ensimmäisellä rastilla tekemällään risukeittimellä

Vartiot saapuivat maaliin ja takaisin leirialueelle tipoittain pitkin iltapäivää. Eki Eki -vartion jäsenet Sampo Männistö ja Jaakko Taipale Mäntyharjun partiolaisista, Iida Hassinen Jokisuun Kippareista Joensuusta sekä Veera Jääskeläinen ja Antti Sikanen Ekin partiosta Mikkelistä kertoivat  parasta haikissa olleen ruoka sekä vartion yhteishenki. He selvisivät haikista ilman lisäkartanpaloja eli ei ollut ongelmia suunnistaa rastilta toiselle. Myöskin huuto-rasti mainittiin mieluiseksi, eikä vesi kuulemma ollut kylmää ylittäessä puroa. Kaiken kaikkiaan haikki oli siis mieluisa kokemus. 

 

Hengarissa Hengataan

Teksti: Sofia Lapinoja

Kävin haastattelemassa Samoajaohjelmapäällikkö Henna-Riikka “Hennis” Uuksulaista tuulisessa ja sateisessa säässä. Hengari on tarkoitettu samoaja-ikäisille ja leirillä se oli auki klo 18-23, paitsi iltaohjelmien aikana ja sunnuntaina paikalle pääsi myös aikaisemmin päivällä. Hengarissa oli viisi työntekijää, joista neljä alkuleiristä lähtien. 

“Työtiimi oli loistava, suuri rikkaus oli että sai tutustua uusiin työkavereihin, yhteistyö sujui alusta asti hyvin” Hennis kertoi. “Hengarissa oli iltaisin aina tosi hyvä tunnelma, siellä nuoret pelailivat pelejä, virkkasivat ja muuten vaan hengailivat yhdessä.” Työntekijät olivat iloisia nähdessään nuoret tyytyväisinä.

Hengari järjesti muun muassa lettujen paistoa ja Nälkäpelin, joka sujui todella hyvin, osallistujia oli jokaisesta alaleiristä. Suppailu ja melonta olivat myös suosittuja.

Samoajien kommentteja Ryskeen pesteistä

 

“Muonitus on rankkaa hommaa mutta se on leireillä tärkein pesti, että kaikki leirillä olijat saavat ruokaa. Aina sää ei ole mikään paras muonitukseen, joskus sataa vettä kaatamalla ja joskus aurinko paistaa. Kaikkia, jotka jakaa ruokaa tai tekevät jotain muuta sen eteen että leiriläiset saavat ruokaa pitäisi kiittää eniten koko leirillä, varsinkin keittäjiä, mutta jos on hyvä yhteishenki niin kaikki sujuu hyvin. Joten SUURI KIITOS kaikille jotka tekevät tätä!”

“Logistiikka on mukavaa hommaa. Siellä siirrellään tavaroita paikasta toiseen ja eri laaksojen välillä. Logistiikassa on epäsäännöllisiä työvuoroja. Jos haluat tietää enemmän logistiikasta ilmoittaudu ensi leirille logistiikalle pestiin.”

“Vesilaaksossa ei ole tullut tylsää. Lapset ovat olleet innoissaan eri Vesilaakson aktiviteeteissa. Vesilaakson pestiin soveltuu todella hyvin henkilö, jolla on johtamiskykyä, joustavuutta ja tilannetajua, mutta kuka tahansa voi hakea Vesilaaksoon. Sää ei ollut mikään paras leirin viimeisimpinä päivinä mutta kun puki tarpeeksi päälle niin kyllä vesisateessa ja tuulessa pärjäsi.”

 

Me tehtiin tää!

Teksti: Johanna Janhonen Kuva: Tuomas Turpeinen

Jututin Ryskeen johtajia, Anni Miettistä ja Juha Hämäläistä tiistaina, leirin toiseksi viimeisenä päivänä. Ryske oli Järvi-Suomen Partiolaisten neljäs ja myös tähän mennessä suurin piirileiri, johon osallistui noin 2 400 lasta, nuorta ja aikuista Suomesta ja ulkomailta. Kansainvälisiä osallistujia oli noin 170, ei-partiolaisia noin sata ja piirin ulkopuolelta tuli noin 50 partiolaista. Piirileirit olivat entuudestaan tuttuja Annille ja Juhalle, sillä he olivat osallistuneet myös aiemmille piirileireille, joiden osallistujamäärät ovat olleet noin 1800-1900. Ryskeen suosio oli heidän mukaansa osittain jatkoa Roihun onnistumiselle, mutta he olivat panostaneet tietoisesti aktiiviseen markkinointiin, jota tehtiin muun muassa netissä ja erilaisissa partiotapahtumissa. “Viime vuosien yleinen retkeilyinnostus on myös nostanut partioharrastajien määrää”, Juha iloitsi.

Kun Annia ja Juhaa pyydettiin tehtävään pari vuotta sitten, he pitivät pestiä haastavana, mutta eivät mahdottomana ja kavereiden suosittelujen myötä he ottivat pestin vastaan. Johtajien tärkeimmäksi tehtäväksi he nimeävät staabin rekrytoinnin lisäksi suurista linjoista päättämisen. Päätöksiä ohjasi muun muassa ilmastoystävällisyys: esimerkiksi ruokakuljetusten määrää haluttiin minimoida, osallistujia pyydettiin pakkaamaan mukaan biohajoavia pesuaineita ja myös päivävieraita kehotettiin tuomaan omat astiat. Lähiruokaa ja paikallisia yrityksiä suosittiin aina kuin se oli mahdollista. 

Leirille haluttiin perinteiset vesi- ja kädentaitolaaksot, mutta kolmatta laaksoa vähän mietittiin. “Sopivien yhteistyökumppaneiden ansiosta päädyimme yhteiskuntalaaksoon”, Anni kertoi. Laaksossa tutustuttiin muun muassa metsäalaan ja kunnalliseen päätöksentekoon.

Pestissä johtajakaksikon yllätti tehtävien monipuolisuus ja niihin kuuluvat päätökset. Vaikka suunnitteluun kului paljon aikaa, se oli heidän mielestään ajanvietettä, josta Anni piti erityisesti syksyn pimeinä iltoina. Juhasta oli hyvä, että tiiviiden suunnittelujaksojen välissä oli myös pidempiä hiljaisia aikoja. 

Leiripestin loppuminen sai heidät hieman haikeiksi ja päivittäisten palavereiden puute tuntuu oudolta. Pestin myötä he ovat toimineen kuin paita ja peppu, ja oppineet paljon muun muassa vapaaehtoisten johtamisesta ja kasvattaneet samalla omaa itsetuntoaan – hei, me saatiin aikaan näin iso juttu! Samaan hengenvetoon he toki muistivat kiittää kaikkia tekijöitä, joita ilman Ryske ei olisi syntynyt. Vaikka varsinainen leiri menikin yhdessä hujauksessa, Anni ja Juha pääsivät onneksi nauttimaan myös itse leiristä ja kohtaamisista leiriläisten kanssa. Heihin saattoi törmätä vaikka jakamassa ruokaa tai tiskaamassa astioita. Parivaljakko toivoo, että Ryske on kasvattanut leiriläisten partiointoa muun muassa uusien kavereiden ja oppien myötä.

Isot leirit ovat johtajaparin mielestä partion suola ja he odottavatkin jo innolla seuraavaa isoa leiriä, Finnjamboreeta, joka järjestetään Evolla vuonna 2022. 11-vuotiaana Kallan Tyttöihin liittyneen Annin unelmapesti siellä liittyy bileiden suunnitteluun kun taas 7-vuotiaasta Kinahmin Kiipijöihin kuulunut Juha haluaisi keskittyä saunan lämmitykseen. 

“Toivottavasti tavataan Evolla!”

 

Staabin haastattelu

Teksti: Jenna Summala

Leirin lähetessä loppuaan kysyimme leirin staabilta vähän heidän fiiliksiään leiristä sekä sitä, mitä he aikovat tehdä ensimmäisenä leirin jälkeen. 

Anni Miettinen, leirinjohtaja

Parasta Ryskeellä: Iloisten leiriläisten näkeminen ja kohtaaminen.

Haastavinta Ryskeellä: Kelit ovat kyllä olleet mielenkiintoiset.

Ketä/keitä haluaisit erityisesti kiittää?: Koko meidän mahtavaa staabia ja tietysti johtajapari Juhaa.

Mitä teet ensimmäisenä leirin jälkeen?: Saunon, pötkötän sohvalla ja nukun pitkät unet!

 

Juha Hämäläinen, leirinjohtaja

Parasta Ryskeellä: Nähdä se, kuinka vajaan parin vuoden suunnittelu rakentuu itse leiriksi. Toki myös vanhojen partiokavereiden tapaaminen on ollut mukavaa.

Haastavinta Ryskeellä: Ehkä kaikista haastavinta on ollut omasta jaksamisesta huolehtiminen.

Ketä/keitä haluaisit erityisesti kiittää?: Kaikkia Ryskeen tekijöitä, meidän upeaa staabia ja ennenkaikkea johtajapariani Annia. 

Mitä teet ensimmäisenä leirin jälkeen?: Otan huivin pois kaulasta ja menen saunaan. 

 

Jonni Nykänen, palvelujohtaja

Parasta Ryskeellä: Vanhojen ystävien tapaaminen. Olen ollut mukana tekemässä Ryskettä jo yli vuoden ajan ja on ollut todella hienoa nähdä leiri viimein pyörimässä. 

Haastavinta Ryskeellä: Palvelujohtajana erilaisiin ongelmiin ja poikkeuksiin reagointi.

Ketä/keitä haluaisit erityisesti kiittää?: Omat päälliköt ja mestarit ovat hoitaneet hommansa loistavasti. Erityisesti haluan kiittää kaikkia turvallisuuden ja lääkinnän tekijöitä, joiden ansiosta leiriarki on toiminut sujuvasti ja turvallisesti.

Mitä teet ensimmäisenä leirin jälkeen?: Leiriltä joudun menemään suoraan töihin, kotiin päästessä ensimmäisenä on luvassa päiväunet.

 

Lasse Kettunen, palvelujohtaja

Parasta Ryskeellä: Ystävät ja yhdessä tekeminen.

Haastavinta Ryskeellä: Muonituksen alkuvaikeudet ja uuniongelmat.

Ketä/keitä haluaisit erityisesti kiittää?: Tiskaustiimiä ja tehokkaita yhteistyökumppaneita.

Mitä teet ensimmäisenä leirin jälkeen?: Aloitan työnhakuhommat!

 

Noora Piironen, ohjelmajohtaja

Parasta Ryskeellä: Se, että ohjelmat ovat pitkälti sujuneet hyvin ja omalla painollaan, ei ole tullut suuria selvitettäviä ongelmia.

Haastavinta Ryskeellä: Säiden vaihtelu, olisin voinut varautua paksummalla makuupussilla.

 Ketä/keitä haluaisit erityisesti kiittää?: Muuta staabia, ohjelman päälliköitä, mestareita ja tekijöitä sekä johtajapariani Markusta

Mitä teet ensimmäisenä leirin jälkeen?: Pesen pyykkiä! 

Matti Metso, resurssijohtaja

Parasta Ryskeellä: Kaverit

Haastavinta Ryskeellä: Talouden seuranta

Ketä/keitä haluaisit erityisesti kiittää?: Yhteistyötahoja

Mitä teet ensimmäisenä leirin jälkeen?: Aloitan kesäloman

 

Noora Rautio, viestintä- ja markkinointijohtaja

Parasta Ryskeellä: Yhdessä tekeminen, hassuttelu, inside-vitsit, jutteleminen leiriläisten kanssa, tiskimusiikki

Haastavinta Ryskeellä: Tekijöiden jaksamisesta huolehtiminen ja se, että palautetta tulee koko ajan kaikesta ja niistä täytyisi poimia asialliset sekä kehitettävät asiat ja ne mitkä ovat turhaa lotinaa.

Ketä/keitä haluaisit erityisesti kiittää?: Niitä nuoria partiojohtajia/Ryskeen tekijöitä, jotka ovat rohkeasti lähteneet tekemään piirileiriä mestari- tai päällikköpestissä ja jaksaneet koko pitkän ja välillä raskaan viikon hyvällä fiiliksellä ja hymyillen.

Mitä teet ensimmäisenä leirin jälkeen?: Ostan pitsan tuplavalkosipulilla ja koekäytän uutta astianpesukonettani.

 

Anni Rissanen, viestintä- ja markkinointijohtaja

Parasta Ryskeellä: Uusien asioiden oppiminen, itsensä haastaminen, omien suunnitelmien toteutuminen

Haastavinta Ryskeellä: Omasta jaksamisesta huolehtiminen

Ketä/keitä haluaisit erityisesti kiittää?: Johtajapari Nooraa!

Mitä teet ensimmäisenä leirin jälkeen?: Nukun vuorokauden! 

Sanna ‘’Luksu’’ Hämäläinen, kokemusjohtaja

Parasta Ryskeellä: Vaikea nimetä yhtä yksittäistä.

Haastavinta Ryskeellä: Monta asiaa on ratkottu.

Ketä/keitä haluaisit erityisesti kiittää?: Loistavia toimisto- ja kahvilapäälliköitä. 

Mitä teet ensimmäisenä leirin jälkeen?: Nukun omassa sängyssä. 

 

EA ja Turva pitää leiristä huolta

Teksti: Taija Rautiainen, Jessica Komulainen Kuvat: Jessica Komulainen

Ryskeellä on noin 2500 hyvin eri-ikäistä partiolaista. Leirillä on touhuttu yksin ja yhdessä monenlaisia aktiviteetteja, jotka sisältävät aina omat riskinsä. On ollut vauhdikkaita kilpailuja ja leikkejä, tarkkuutta vaativaa rakentelua ja hurjia haasteita. Vaikka tapahtumat ja ohjelmat onkin suunniteltu mahdollisimman vaarattomiksi, ei pieniltä tapaturmilta ja ennalta-arvaamattomilta tapahtumilta voi aina välttyä. Sitä varten Ryskeellä onkin Ensiapu ja Turva, jotka pitävät huolen leiriläisistä ja leiristä.

Viikon aikana EA-ryhmään on turvauduttu vaihtelevissa merkeissä. Kun helteiden aikaan alkuleiristä ensiapuun saapui lämpöuupumuksesta kärsiviä partiolaisia, loppuleiriä kohden ilmojen viiletessä hoitoon on hakeutunut flunssaisia leiriläisiä. Ensiavun suurin tilastoitu vamma on kuitenkin pienet haavat, joita on hoidettu pitkin viikkoa säästä riippumatta. Pienten haavojen lisäksi ensiavussa on tikattu myös pari isompaa vammaa. Kaikki apua tarvitsevat leiriläiset on kuitenkin pystytty hoitamaan leirisairaalassa. Lääkintäpäällikkö Jukka Angerman Kajaanin Korvenpojista kertoo, että Puolustusvoimilta, paikalliselta apteekilta ja terveyskeskukselta on saanut tukea leirisairaalaan toimintaan.

Suhina-alaleirin lähettyvillä oleva leirisairaala tekee myös tiivistä yhteistyötä leirin Turvatiimin kanssa, jonka tehtäviin kuuluu paitsi leirin turvallisuudesta huolehtiminen, mutta myös loukkaantuneiden ohjaaminen leirisairaalaan. Turvan päätoimipiste löytyy aivan leiriportin vierestä, jossa Turva valvoo leirialueelle tulevia ja leirialueelta poistuvia ihmisiä. Suuremmissa tapahtumissa kuten leirin yhteisohjelmissa Turvan tehtävään sisältyy järjestyksen valvominen ja ihmismassan ohjaaminen. Tämän lisäksi Turvan tiimi on päässyt merkkaamaan maa-ampiaisen pesiä ja auttamaan bajamajojen huollossa erilaisten paperihommien kanssa.

Turvan Ullan ja Reinon ja EA:n Jukan mukaan leiriviikko on kuitenkin sujunut melko rauhallisesti ja hyvin. Vierailupäivä työllisti Turvaa tavallista enemmän leirillä, mutta muutaman tekijän puuttuminen tiimistä ei kuitenkaan ole haitannut. Ullan mukaan Turvan oman tiimin jäsenet ovat tehneet ahkerasti tarvittaessa lisävuoroja. 

Ulla Viitasaaren Partiosta tiivistääkin viikon kuvaavasti: “Aivan älyttömän hieno porukka, että täällä on ollut sellasta ilosta sakkia”.  Reino Kuokkalan Vetehisistä jatkaa myös hymy huulilla kehuen: “Ja sitä minäkin korostaisin, että on hieno porukka kyllä ja oma-aloitteinen!”

Turvan tiimi haluaa muistuttaa, että jos olet kadottanut jotain, käythän leiritoimistossa Pielisareenan yläkerrassa kysymässä!

 

International guests visit Koli

Written by: Paula Davidson Picture: Roope Jääskeläinen

On Sunday morning our guests from Israel, Luxembourg and the United Kingdom departed the camp for a day at Koli National Park.
It was a beautiful sunny but windy day to explore one of the most beautiful areas of Finland. All Scouts visited the Nature Centre based at Koli where they learned about the national park and life there in the past. Everyone did a small hike taking in the breathtakingly stunning views from the top of Ukko-Koli and further afi eld. So many selfies! So many slipperyrocks to climb! But so peaceful. Many international guests commented how beautiful and also quiet it was at Koli.
Lunch was provided by the Ryske19 camp staƨ, a warming soup cooked at one of the many cooking areas in the national park. After lunch few guests found the gift shop, few did further hikes and some stopped at the cafe. At the end of the day everyone gathered together for a photo before taking the coach back to the camp. What a wonderful
 day out!

 

Greetings from UK

Picture: Tuomas Turpeinen

I have enjoyed Ryske19. My favourite part of the camp was when the international Scouts went to Koli National Park. There were amazing sights from the hills. My favourite things were: vegetable soup, community valley, the escape tents and making new friends.

Thank you for having us Järvi-Suomen partiolaiset, and our hosts Harjun Tytöt and Reippaat Pojat.

Oscar Davidson

St Mary Gillingham Scout Group, UK

 

Ryske, partiota ja esteettömyyttä parhaimmillaan

Teksti ja kuvat: Ilona Soininen

Yleensä kuvitellaan, että partio ja liikuntarajoitteiset eivät sovi yhteen, koska metsää pidetään liian hankalana maastona liikkua. Väite esteellisyydestä on kuitenkin osittain väärä, sillä esteettömyyden ja metsässä liikkumisen voi yhdistää helpostikin, jos vain tahtoo. Ryske on loistava esimerkki siitä, miten esteettömyysasiat voivat partiossa toimia. Leirille saapuessani kaikki esteettömyysasiat olivat jo tiedossa ja hoidettu mahdollisimman hyvin ja huolellisesti. 

 

Jälleen kerran miellyttävä leirikokemus, kun asiat toimivat ja ihmiset ovat avuliaita. Ei tämä kuitenkaan ihan ongelmitta ole sujunut; hissi oli hetken aikaa hiukan epäkunnossa ja invavessa tukkiutui. Kummatkin onneksi saatiin korjattua. Muuten Pielisareenan tilat ovat erittäin toimivat ja mahdollisuus sisävessaan on loistava lisäys. 

Ruokailu on toiminut jokaisella leirillä, millä olen ollut, mutta erityisesti Ryskeellä esteettömyys ruokailussa toimii erittäin hyvin. Linjasto on tarpeeksi alhaalla, että näkee mitä on ruokana ja kuinka paljon ruokaa lautaselle laitetaan. Ruokapöytä oli myös järjestetty hyvin, koska inva-henkilöille se on erikseen selkeästi merkitty. 

 

Ohjelmalaaksoihin ei kovin hyvin ole aiemmilla leireillä päässyt, jonka takia ne eivät koske minua. Ryskeellä tosin olisi pari laaksoa minne pääsisi, mutta pitkien välimatkojen ja tiukan aikataulun takia ne on jälleen unohdettava. Ohjelmalaaksosta riippuen niiden toimintaa voi tarvittaessa vapaasti soveltaa, eli parempaan päin ollaan kuitenkin menossa koko ajan. 

 

Myös osa Pop Up -pisteistä on sovellettavissa ja muokattavissa. Eli tylsää leirillä ei tule, vaikka ohjelmiin ei välttämättä pystykään osallistumaan. Esimerkiksi jousiammunta ja maalaus-piste saavat hyvin ajan kulumaan, jos ohjelmiin osallistuminen tuottaa suuriakin ongelmia. 

Yhteisohjelmiin ja muihin mahdollisiin tapahtumiin pääsee hyvin, koska lavan edustalla oleva nurmikenttä on melko tasainen ja sen verran iso, että siellä pääsee hyvin kulkemaan. Jos ympärillä on naruja, tai muita, ne eivät ole ongelma, koska ali tai ohi kiertämällä pääsee. Apua kysymälläkin selviää, jos asiat ei muuten tahdo onnistua.  

Yleinen arvio Ryskeen esteettömyydestä muihin leireihin verrattuna, on erittäin hyvä, koska täällä on huomioitu ja huomioidaan kaikki. Ja apua saa milloin vaan, kun pyytää. Jos meno jatkuu samanlaisena kuin nyt, on kehitys hurjaa vauhtia menossa haluttuun suuntaan. 

Toim. huom. Ilonan ottamissa kuvissa sekä esteettömiä reittejä että esteettömyyden haasteita.

Sisukas Ryske

Teksti: Johanna Janhonen

Sisupartiolaiset ovat partiolaisia, jotka tarvitsevat erityistä tukea partiossa vamman, pitkäaikaissairauden tai muun ominaisuutensa takia ja he suorittavat partio-ohjelmaa sovelletusti. 

KaSi-päällikkönä toimiva Maija Örnmark vastasi Ryskeen kansainvälisiin vieraisiin ja sisuihin liittyvistä asioista. Hänen mukaansa erityisosallistujat pitää ottaa suunnittelussa huomioon monessa kohdassa, esimerkiksi ohjelmien suunnittelussa, ja hän tekikin yhteistyötä muun muassa palvelu- ja ohjelmatiimien kanssa. “Asioita ei voi suunnitella liikaa, eikä suunnittelua voi aloittaa liian aikaisin”, kertoi sisujen kanssa pitkään toiminut Maija. “Esimerkiksi avustajien leirimaksukäytännöissä on vielä parantamisen varaa”. Suunnittelun tukena voidaan käyttää Pääkaupunkiseudun Partiolaisten kehittämää Helppo tulla -tunnusta, joka auttaa tapahtumien ja kurssien järjestäjiä huomioimaan asioita, jotka voivat estää tasavertaisen osallistumisen. 

Ryskeellä kuvattiin kolmas osa Merja Palmin kuvaamasta sisupartion videosarjasta. Aiemmissa osissa kuvattiin sisujen partiotoimintaa ja sisujohtajana toimimista. Kolmannessa videossa tutustutaan leiriarkeen: teltassa nukkumiseen, leiriruokailuihin, ohjelmiin ja pesteihin. Videon pääosassa esiintynyt Taru Föhr Puijon Pakertajista kertoi, että hän pääsi Vesilaaksossa jopa uimaan. Hänen partiokaverinsa Liisa Hartikainen piti kuvauksia hauskoina, sillä hän pääsi muun muassa näyttelemään nukkuvaa. Useilla leireillä aiemminkin olleen Tarun mielestä leirit ovat partioharrastuksessa parasta, leireillä taas parasta on kavereiden näkeminen. Taru on myös kouluttautunut partion kautta kokkaamaan, askartelemaan, mutta myös johtamaan, mistä oli hyötyä Tarun pestissä Kädentaitolaaksossa. Kuopiossa Ketut-sisuryhmää vetävä Katri Viik kertoi, että heillä on partiokokoontumisia parin viikon välein ja yhteistyötä tehdään erityisesti Jyväskylän Reippaiden Poikien kanssa. 

Käsitöitä harrastavan Liisan mieluisat Ryske-muistot liittyvät yhdessäoloon esimerkiksi iltaohjelmassa, joka sisälsi useita hauskoja esityksiä, sekä onnistumiseen jousiammunnassa Pop Up -pisteellä. Emmi Karppisen mielestä Ryskeellä parasta olivat laaksot ja uiminen. Ryske tarjosikin monenlaisia elämyksiä myös sisukkaimmille osallistujillemme!

Sisutoimintaan saattoi Ryskeellä tutustua Pop Up -pisteellä “Erilainen elämys”, jossa oli näytillä sisureppu. Järvi-Suomen Partiolaiset haluavat lisätä repun avulla tietoutta sisupartiotoiminnasta. Repusta löytyy erilaisia toimintavinkkejä ja materiaalia niiden toteuttamiseen sekä tietoa, ohjeistuksia ja kirjallisuutta, joiden avulla voi tutustua vaikka erilaisiin toimintakyvyn rajoitteisiin tai vuorovaikutuksen apuvälineisiin. Sisurepun voi tilata partiotoimistosta tutustumiskäynnille myös omaan lippukuntaan.

Lauran ja Raunin viesti Alimaailmasta

Teksti: Yhteisohjelmatiimi / Viivi Keinänen Käännös/ Translation: Henri Lemmetty

Sinnikkyys palkittiin vihdoinkin ja koti häämöttää! Hiukan harmittaa, kun emme ikinä päässeet Ryskeelle, mutta jostain kivasta on välillä jäätävä paitsi jotta saa ihan omanlaisen seikkailun. Alimaailma oli hieno paikka ja toivottavasti voimme joskus vielä tavata uusia ystäviämme, jotka auttoivat meitä.

Äänten vapauttaminen ei ollut ihan helppoa hommaa ja liki kaikessa, missä se oli mahdollista, ensimmäinen yritys meni aina ihan pieleen ja sitten piti yrittää uudestaan. Opimme samalla myös kaikenlaisia uudenlaisia taitoja, kuten haarukkamittelön ja sen, että luovuttaa ei saa, vaikka tuntuisi kuinka pahalta. Asiat kääntyvät kyllä lopulta parhain päin ja kaikesta selvitään Rohkeudella, Ystävyydellä, Sinnikkyydellä ja Kekseliäisyydellä.. ja kokonaisuudessaan se on aikamoinen Elämys.

Partioystävykset Laura ja Rauni

 

Perseverance was finally awarded and home is just around the corner! It is a shame that we never got to Ryske, but you have to miss something fun to get a unique adventure. The underworld was a miraculous place and hopefully we can meet our friends who helped us, some day again.

Freeing the voices wasn’t easy and in almost everything that it was possible our first try always failed horribly and then we had to try again. At the same time we learned all kinds of new skills like forkfighting, and that you must never give up, no matter how bad you’d feel. Things will sort out and everything can be handled with Courage, Friendship, Perseverance and Ingenuity… that all summed it is quite an Experience.

Scoutfriends Laura and Rauni